Huhtikuu on jo alkanut ja aprillipäivänä kujeiltu mutta blogilla on ollut hiljaista koko maaliskuun, joten eiköhän olisi vihdoin aika päivittää ja sanoa pari sanaa. Sain nimittäin esseetehtävän yllättävän nopeasti tehtyä ja nyt on hieman ylimääräistä aikaa. Tai no siis kaikki aikahan on lahjaa ja kunniaa. Mutta joo ehdin tuossa hieman siivota huonettakin. Seuraavaksi muistelen hieman [...]
Archive for the 'Koulu' Category
Helmi-Maaliskuu -09
huhtikuu 4, 2009Marras-joulukuu
joulukuu 22, 2008Vihdoin on aika päivittää kuulumisia ja näyttää kuvia marras-joulukuulta. Koulut on tältä vuodelta käyty ja tänään on ensimmäisen täyden lomaviikon ensimmäinen täysin vapaa päivä. Olenkin nukkunut paljon:) Viimekin viikon piti olla lomaa, mutta minullapa olikin vielä 3 tenttiä, joista viimeinen eli romanian kieli tupsahti kuin tyhjästä mutta toisaalta meni myös parhaiten (muutaman tunnin valmistautumisen jälkeen:). [...]
Pikainen päivitys…
marraskuu 24, 2008Pikainen päivitys tekemisistäni tässä vaiheessa. Englannin-matkan jälkeen koulu on vienyt mennessään ja joulukuun 16. päivään asti kalenteri on lähestulkoon täpötäysi. Sen täyttävät pääasiassa seuraavat jutut:
1) Viikin norssissa koulutuntien seuraaminen (ja yhden opettaminen) osana perusharjoitteluani pedagogisissa opinnoissa…
2) Pedagogiikkaan liittyvät luennot ja seminaaritapaamiset Siltavuorenpenkereellä yliopistolla… Seminaariryhmääni johtaa stenrothilainen Eero Salmenkivi ja aiheenani tulee olemaan luterilaisten uskonnonoppikirjojen esitys [...]
Vanhojen tanssit 2008
helmikuu 19, 2008Ressun lukiossa kun on tunnetusti enemmän tyttöjä kuin poikia, minut napattiin auttamaan Wanhojen tansseissa viime perjantaina. Sain mahdollisuuden vain kenraaliharjoituksiin ja sitten piti jo esiintyä. Vanhat taidot palasivat kuitenkin suhteellisen nopeasti mieleen ja päivä meni oikein hienosti. Tässä tekemäni videoklippi koosteena tansseista:)
Porvoon popotus, Marian maattomuus ja Sakrekööriläisten satkut
elokuu 19, 2007Noniin vihdoin taas saadaan jotain kirjoitettua teille, oi armaat lukijat (ootte tekin ihme porukkaa kun tällasia juttuja viittitte seurata). Viime perjantaina heräsin klo 4 kyllä klo NELJÄ AAMULLA käääk mennäkseni Porvooseen sijaiseksi samoin kuin ennen kesälomaa. Ekalla tunnilla oppilasta ei tullut, tokalla tunnilla oli yksi, kolmas peruttu ja viimesellä 1 ajoissa ja 2 myöhässä:) Kun [...]
Toukokuun ensimmäinen puolisko
toukokuu 16, 2007Olemme toukokuun puolivälissä, ja on taas aika kertoa hieman kuulumisia. Kuten jokin aika sitten aloitin kukkivan koivun kuvilla, nytkin haluaisin esitellä heti alkuun kaunista luontokappaletta, jonka kuvasin Louhelan juna-asemalla. Tässä tulee pinkki puu:
Vapun jälkeen pidimme sopimuksen mukaan Massimon luona toisen tapaamisen jenkkiläisten mormoniystävien kanssa. He saivat hyvän dialogin lisäksi nauttia italialaisesta ruuasta:
Kirkossa oli eräänä maanantaina [...]
Vapun huumaa
toukokuu 3, 2007Vappu on ohi ja Ruotsi on voittanut Tanskan jääkiekossa. Sitten kuulumisiin. Italialainen ystäväni Massimo halusi “really to make the Finnish wappu, go to the park with the white hat and look like drunken”. Seurasimme Havis Amandan perinteistä lakitusta vappuaattona:
Tämän jälkeen Massimo ja amerikkalainen ystävämme Emily näyttelivät dokuja ensin Tuomiokirkon portailla…
…ja sitten Kaivopuistossa…
Kaivarissa oli muuten sikamaisen [...]
Uuden elämän merkkejä
huhtikuu 30, 2007Klara vappen kaikille! Työläisten ja p. Joosefin (työläinen par excellence) juhla on käsillä, ja sehän merkitsee sitä, että kevät on jo hyvässä vauhdissa ja kesä on jo pian ovella! Takapihamme koivuissakin alkoi näkyä jo uuden elämän merkkejä…
Uuden elämän merkkejä ilmaantui myös minulle, kun sain piispalta sähköpostin, jossa todettiin, että Puolassa opiskelu ei olekaan tällä hetkellä [...]
Porvoon popolot ja Hanna-Maarian pippalot
huhtikuu 22, 2007Noniin taas tulee päivitystä. Viime viikon tiistaina olin Catholic Students’ Clubissa katedraaliseurakunnassa – tällä kertaa kansainvälinen porukkamme koostui jenkki Emilystä, jenkki Bobista, puolalaisesta maukasta leivosta meille tehneestä Juliasta, isä Manuelista (Esp) sekä suomalaisista Pilvistä ja Markosta:
Perjantaina päädyin taas kerran Porvooseen. Sijaistin edelleen Puolassa ollutta sisar Eugeniaa ja opetin ussaa porvoolaisille nuorille. Pariin otteeseen minua juoksutettiin [...]
Sofin pippalot ja Porvoon popolot
huhtikuu 16, 2007Tällä kertaa vuorossa kuvapainotteinen posti. Viime lauantaina oli siskoni Sofin synttärijuhlat sukulaisille Myyrmäessä. Perhe on paras, kuten sanotaan, ja by extension suku, niin kuin englanniksi ja puolaksi (family ja rodzina) ja monilla muilla kielillä käytetään samaa sanaa perheestä ja suvusta:) Eli siis oli mahtavaa nähdä rakkaita sukulaisia ja viettää siskoni aikuistumista. Ruokatarjoilu oli huippuluokkaa, äidin [...]
Viimeisimmät kommentit